Siirry pääsisältöön

Videot

Uusi laukku ja kassiholistin kootut selitykset

Blogiani seuraavat lienevät huomanneet intohimoni käsilaukkuihin ja kaikenlaisiin muihinkin kasseihin. Olen yrittänyt hillitä kassiholismiani; pienempään asuntoon muuton jälkeen olen myynyt paljon laukkujani pois, huomasin, että Marilaukkuja ei tarvitse kolmeakymmentä, ihan vaan kymmenenkin riittää. Niin, ne kymmenen on Marilaukkuja, muita laukkuja on sitten parisenkymmentä, eeh, tai vähän enemmän. Ja ostan yhä kirppiksiltä lisää laukkuja, mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi! Mutta nyt yritän harkita ja perustella itselleni miksi tarvitsen juuri jonkun laukun. Eilen ostin taas uuden laukun kirppikseltä, en vaan voinut jättää sitä ostamatta koska... - Laukku on paksua nahkaa, materiaalia, joka ei jäädy tönköksi pakkasessa ja paranee vain vanhetessaan. Minulla on ainoastaan yksi nahkainen laukku, väriltään punainen, äidiltäni peritty, jonka vuoksi en halua siitä luopua vaikka käytän sitä harvoin. Uusi nahkalaukku on ollut harkinnassa, mutta sopivaa yksilöä ei ole tullut vastaan. - Lauk...

Isoäidinneliöpipo tupsulla

Löysin Jonnan koukkuja -blogista ihastuttavan isoäidinneliöpipon ohjeen, jonka mukaan tein itselleni tämän pipon. Olen huono ymmärtämään käsityöohjeita, mutta tämän pipon ohje oli niin selkeä, että minunlaiseni tumpelo onnistui tekemään pipon kahdessa illassa. 

Lisäsin pipooni tekokarvatupsun, joka on löytö kirppikseltä. Tupsu oli alunperin avaimenperä, kirppishinta 50 senttiä. Tupsussa on kätevä kuminauhalenkki ja ompelinkin pipooni napin, johon voin tupsun kiinnittää. Näin saan tupsun kätevästi pois jos ja kun pipoa tarvitsee pestä.

Jotta pipo olisi superlämmin, tein siihen vuorin. Vuorin materiaali on kierrätettyä valkoista ribbitrikoota. Löysin kainaloistaan keltaisen puseron Hervannan itsepalvelukirppikseltä "saa ottaa" -laatikosta. Ribbitrikoosta tuli todella hyvä vuori pipoon. 







Kommentit

  1. Kaunis pipo 👏👏 Kyllä nyt saa pakkanen paukkua 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä, tällä tarkenee kovemmallakin pakkasella!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit