Siirry pääsisältöön

Videot

Tuulitakin suurentaminen: kiila takapuoleen

Ostin kirpputorilta kahdella eurolla räikeänoranssin Adidaksen tuulitakin. Se oli malliltaan pitkä ja kapea, mutta ajattelin, että käyttäisin sitä kääntämällä aina helmaa sisäänpäin. No eihän se idea liikkuessa toiminut! En halunnut suurentaa takkia sivukiiloilla, koska takin taskujen vuoksi taitoni ei siihen olisi riittänyt. Leikkasin julmasti takkiin selkään halkion ja ompelin siihen kolmionmuotoisen kiilan. Koska takki oli jo muutenkin huomiovärinen, päätin lisätä näkyvyyttä vielä entisestään: käytin kiilakankaana heijastinkangasta. Kiilan kärki jäi ommellessa rumasti hieman rypylle, joten piilotin kauneusvirheen hopeanvärisellä napilla. Tuunasin takkia vielä lisää hopeanvärisillä yksityiskohdilla: lisäsin napit taskunsuihin koristeiksi, nyörinpäähylsyt helmaan ja huppuun sekä kiristimet helmanyöriin.

Tilastoa vuodelta 2022: asupostausten suosio yllätti

Olen pari päivää lueskellut bloggareiden kiinnostavia postauksia erilaisista vuoden 2022 tilastoista blogeissaan. Toki itsekin aina silloin tällöin vilkaisen eri tekstieni saamia lukijamääriä, mutta en ole sen paremmin niitä koskaan analysoinut. 

Viime vuonna tein muutaman "päivän asu" -postauksen, jollaisia en ole ennen blogissani julkaissut. Yllätys olikin melkoinen, kun tilastoja tutkiessani huomasin näiden kuuden julkaisun olleen suosittuja blogissani. 

Ongelmani on se, että kokonaisen asun kuvaamisen koen haasteelliseksi; en saa niitä kuvattua ylläni, ja lattialle levitettyinä ne näyttävät vaatemytyltä. Tästäkin huolimatta te lukijat olitte niistä pitäneet, siitä iso iloinen kiitos teille. 

Jatkossa blogissa tullaan näkemään lisääkin näitä "ootd" -postauksia. Tässä kertaus vuoden 2022 asupostauksiin:





















Kommentit

Suositut tekstit