Siirry pääsisältöön

Videot

Kasvavia villasukkia

Sain ilokseni neuloa villasukkia kahdelle uudelle tulokkaalle. Vinkkinä kuulin, että "olisi kiva jos jemmassa olisi isompiakin sukkia tulevaisuutta varten". Neuloin molemmille pienokaisille kahdet sukat, joista toinen pari pienempi ja toinen "kasvanut". Kirjaan tänne blogiin lähinnä itselleni ylimalkaiset ohjeet, jotta muistan tulevaisuudessa käyttämäni silmukkamäärät. Huom! Minulla on väljä neulomiskäsiala ja käytän aina langan ohjetta ohuempia puikkoja. Pienemmät sukat: 32 silmukkaa, varsi 2 oikein, 2 nurin joustinneulosta 30 kerrosta. Sukkaosassa 32 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 15 cm. Isommat sukat: 36 silmukkaa, varsi 3 oikein, 3 nurin joustinneulosta 40 kerrosta. Sukkaosassa 40 kerrosta suoraa neulosta, sitten kärkikavennus ja päättely. Sukkaosan pituus 19 cm.

Valmisneuleen pidentäminen

Taannoin suurensin ystäväni neulepaitaa kiiloilla ja samaiselta ystävältä oli tuunauspinossani jonossa myös neulepaita, johon toivottiin lisää pituutta. Valmisneuleen pidentäminenhän ei ole sen kummoisempi urakka kuin neuloa pyöröpuikoilla vain lisää pituutta - tai niinhän minä siis luulin.

Purin neuleesta helmaresorin pois ja keräsin silmukat pyöröpuikoille. Siinä vaiheessa alkoi hieman hirvittää mitä olin lupautunut tekemään: silmukoita kertyi lähes 500 kappaletta! Vertailuksi kerrottakoon, että silloin kun vielä neuloin itselleni villapaitoja neuleissani oli langasta riippuen 200 - 250 silmukkaa. "Onneksi" jalkapallon MM-kisat olivat tähän neulepaitatouhuun ryhtyessäni juuri alkaneet ja päätin, että neulon paidan jatketta pelejä katsellessani. 

Sopivan ohuen langan löytyminen kesti, etsin aluksi neuleen väreihin sointuvia lankoja, mutta en löytänyt. Jouduin tyytymään mustaan, harmaaseen ja vaaleanharmaaseen lankaan, joita vuorottelemalla sain vaihtelua helman väritykseen. Jatkoin neuletta noin 30 cm, lankaa kului reilu 100 grammaa ja aikaa puuha vei kaksi viikkoa. Tämän viikon alussa vein neuleen ystävälleni, joka oli tyytyväinen eikä häntä haitannut, ettei juuri samanvärisiä lankoja neuleeseen ollut löytynyt.






Kommentit

Suositut tekstit