Siirry pääsisältöön

Videot

Tuunaukseen tuli tahaton interaktio

Blogini lukijat tietänevät ihastukseni t-paitojen printteihin: jemmaan ja pelastan niitä tiensä päähän tulleista paidoista. Yksi pitkään hyvänä säilynyt tällainen printti on elokuvasta Roman Holiday (Loma Roomassa), jossa Audrey Hepburn esittää prinsessa Annia.  Tein pitkähihaisen puseron, jonka koristeena printti pääsee parhaimmilleen, ja kun sain luomuksen valmiiksi, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Kehtaan sanoa näin, koska ensi kertaa sitten kouluvuosien käsityötuntien jälkeen tein kuten koulussa opetettiin: nuppineulaamisen jälkeen harsin kappaleet yhteen! Se oli suuritöistä, mutta lopputulos palkitsi. Uusiopaitani tarvitsi vielä viime silauksen: ehdottomasti jokin prinsessamainen koru käytettäväksi sen kanssa, joten koruaskartelutarvikkeitani penkomaan. Löysin metallisen kruunun ilman ketjua, joten ehdottomasti se! Kiinnitin kruunun Snö of Swedenin viininpunaiseen nyöriin, jonka pituus oli sopiva kaulaani. Sovitin puseroa ja korua yhdessä ja peiliin katsoessani suuni lo...

"Lahjoitetaan" katulöytölaukun korjaus

Löysin viime kesänä Berliinistä "Lahjoitetaan" -laatikosta kadulta Puman laukun, jossa oli vaaleanpunaiset, hilseilevät ja pahasti lohkeilleet kantohihnat. Laukku sointui niin kauniisti väreiltään Eisbären Berlinin kannattajahuiviini, että päätin ottaa sen. Ratkoin jo heti Berliinin vuokra-asunnollamme rikkinäiset hihnat pois, tyhmänä en hoksannut ottaa niistä valokuvaa. Pesin laukun ja se matkasi kanssamme Suomeen. Korjaaminen unohtui, kunnes tällä viikolla sekalaisesta käsityötarvikekoristani putkahti esiin kaksi sinistä hihnaa. Ironista kyllä, hihnat olin jemmannut talteen jo Berliinissä kun kauppakassimme hajosi, juttua siitä täällä. No, kassin korjaaminen ei kyllä Berliinissä olisi onnistunut, koska vuokra-asunnollamme ei ollut ompelukonetta. Kotona korjaus oli nopea ja helppo ompelutyö, ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Hylätty Puman laukku sai näin uuden elämän Suomessa sekä pienenä ostoskassina että mukavana matkamuistona.

Muista Berliinistä tekemistäni "Lahjoitetaan" katulöydöistä löytyy juttuja täältä (helmitaulu),
täältä (rannekoru) ja täältä (palapelikirja).


Ihastuin Puman laukussa siihen, että se sointui
 jääkiekkojoukkue Eisbären Berlinin kannattajahuiviini.

Rikkinäiset hihnat olin ratkonut jo Berliinissä pois.

Toisesta kassista (rikkoutuneesta) kierrätetyt hihnat.

Poistamieni hihnojen paikat näkyivät himmeästi.

Ompelin uudet hihnat vanhojen hihnojen kohtiin.

Korjattu kassi valmiina palvelemaan.

Kommentit

Suositut tekstit