Siirry pääsisältöön

Videot

Riipuskalenterin luukku 24

Hopeinen, 75 vuotta vanhasta "Aku Ankka" lusikasta tehty riipus.  Riipuskalenterin viimeinen, jouluaaton koru, on tullut minulle panttihuutokaupasta vuosikymmeniä sitten lusikkana. Se oli mukana eräässä huutamassani, jonkun panttaajan lunastamatta jääneessä pantissa, joka sisälsi lusikan lisäksi sekalaisia hopeakoruja. Lusikka oli kaiverrettu kummilusikka, jota kukaan ei ostanut minulta pois kirpputorilla vaikka olisin myynyt sen edullisesti.  Vuosikausia laatikossa lojuttuaan mieheni päätti tehdä lusikasta korun: hän sahasi varren poikki ja taivutti sen lenkiksi, johon saa pujotettua paksunkin ketjun. Lenkin sisäpuolelle jäivät talteen lusikan hopeapitoisuusleima ja vuosileima V6, joka kertoo valmistusvuoden olleen 1950. Aku Ankka -lusikkariipuksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua!

Neulotut käsineet vuonna 2020 blogipostauksissani

Toissapäivänä esittelin blogissani koosteen vuonna 2020 kirjoittamistani laukkupostauksista. Eilen oli vuorossa vuoden 2020 korvakorut blogissani. Tänään tulee vuoden 2020 viimeinen koosteeni, jossa esittelyssä vuonna 2020 neulomani kynsikkäät ja lapaset.

Innostus kynsikkäiden ja lapasten neulomiseen lähti käytännön syistä: joudun yhä käyttämään ulkoillessani käsitukea vasemmassa ranteessani, ja tuki ei mahdu ostohansikkaisiin. Itse kutomalla saan tehtyä sopivanlaiset käsineet.


Inspiraationa Clash.

Keltaiset kynsikkäät.


Akryylilangasta "minttutumput".

Kaksinkertaisesta langasta paksut tumput.

Pörröiset "peikkotumput".



Kynsikkäät muutettuna myöhemmin kalastajanlapasiksi.

 

Kommentit

Suositut tekstit